Kun innostuin kuvaamaan ihmistä ja halusin oppia kuvaamaan yksityiskohtia, innostuin tunteista. Tunteet ovat olleet itselleni erittäin tärkeässä roolissa siitä asti kun tiedostin kuinka tukossa itse olin omien tunteideni kanssa. Ensin tunteiden pintautuminen oli kuin itkumaratoonia tai vahvaa vihan tai rakkauden osoitusta. Mehän emme kovin moni ole saanut tai osannut tunteitamme näyttää lapsena. Tunteet vaikuttaa vahvasti meidän hermostonsäätelyyn ja siihen mitä me näytämme ulospäin.

Saadaksesi kuvaajana kuvattavan näyttämään tunteensa, siinä täytyy olla jonkinlaista heijastuspintaa, herkkyyttä itsellä. Jos haluaa tuoda ihmisen herkkyyden esiin, on hyvä olla tietoinen omasta herkkyydestään. Tällaista kuvaamista voisi kutsua myös jollain tavalla voimauttavaksi valokuvaamiseksi. Tässä on hyvin kiteytetty mitä haen itsekin kuvaamisella.

Nostan tekstistä kohdan; ”Valokuvaus ei ole menetelmässä pääasia vaan enemmänkin näkemisen väline. Valokuva on vain lopputulos siitä, että kuunnellaan ihmistä ja hänen elämäntarinaansa, päästetään toisen tarina oman ihon alle.”

En ole itse opiskellut voimauttavaa valokuvaamista, vaan olen opetellut ihmisyyttä, kommunikointia ja tunteita itseoppineena vuosikausia. Aihe kiinnostaa minua syvästi. Jonkinlainen sisäinen parantaja minussa haluaa ihmisten onnellisuutta.

Harva tunnistaa omaa herkkyyttään, sillä se on aina ollut jonkinlainen kirosana. Mutta kun annat ihmisen olla herkkä edessäsi, voit saada roolit ja suojamuurit tippumaan ja alta paljastuu aito todellinen itse.

Kamera on minulle välikäsi ihmisen sielun kohtaamiseen. Kun näen oikean hetken, pysäytän sen ja otan kuvan. Näin kuvattava rentoutuu ja tavoitan jotain mitä hänkään ehkä ei olelöytänyt itsestään. Näin he ovat kertoneet.

Olen harjoitellut hetkien tunnistamista luonnossa. Ensin täytyy oppia näkemään hetkiä. Vaellella kamera kädessä ja pysäyttää tilanteita. Pysähtyä ja tallentaa jotain mikä tuntuu oikealta. Katsoa mihin valo osuu, mikä kiinnittää oman huomion. Oma mielihän voi olla sellainen, että se näkee vain turhaa. Mutta silloin on hyvä pysähtyä ja kuvata.

Mitä kuvilla voi välittää

Kuvilla voi välittää tarinoita ja tunteita, mutta on hyvä aina tiedostaa, että liika analysoiminen jättää taidekokemuksen pois. Parhaimmillaan kuvista voi peilata myös itseään ja omia tunteitaan.

 

Voisin kutsua itseäni taiteen kokemusasiantuntijaksi, sillä taide paransi minut. Aikanaan kun lähdin opettelemaan eri taidemuodoista, oli ehkä suurin juttu ymmärtää, että taide kuuluu kaikille. Sen tehtävä on tehdä hyvää. Taide yhdistää ihmisiä. On melkoisen kurjaa ja nurjaa, että taidealat ovat liian aliarvostettuja. Sillä kulttuurikokemukset ovat suoraan yhteydessä mielenterveyteen. Olen flow – tyyppinen kuvaaja, en niinkään tekninen. Opettelen tunnistamaan hetkiä intuitiivisesti ja näen mielessäni mitä haluan. Kun olen saanut kuvan koneelle – siitä alkaa taas ikäänkuin taiteen luominen. Nautin kuvankäsittelystä, se muuntaa kuvan olemusta siihen suuntaan mihin haluan sitä muuttaa.

Tunteet

Emme voi vaikuttaa siihen mitä muut voivat tuntea, mutta voimme niin sanotusti välittää jotain tunnetta. Omiin tunteisiin vaikuttaa niin moni asia. Kuva joka välittää äidin rakkautta lastaan kohtaan, voi aiheuttaa toiselle lämpöä ja onnellisuutta, kun taas toiselle kipua. Siksi tunteet ja tunnekokemukset ovatkin niin yksilöllisiä. Kuvaajana tämä on taas itselleni valtava rikkaus saada kuvata tunteita. Pelkoa ja kauhua en tiedä haluaisinko kuvata. Ne ovat tunteita, joita en haluaisi välittää.

Maiju