Olen luovuudessa melko hidas oppija. Mikä on sinäänsä lauseena hiukan hassu, sillä luovuus itsessään on niin sanotusti liikkumaton. Luovuus käyttää taitoja hyödyksi. Opin viime vuonna kuvankäsittelyssä maskauksen. Mutta en täysin ymmärtänyt mitä sillä haetaan. Eilen sain hyvin pienestä asiasta hyvin ison tunnereaktion. Mieheni sisko pyysi minua ottamaan kuvia heidän uudesta kodista, ennen remontteja. Otin pienestä huoneesta kuvia, mihin kamerani ei oikein taipunut ja koin hiukan haasteita saada eri asioita mahtumaan näytölle. Kuvasta tuli pimeä ja ajattelin valottaa sitä, mutta valottaessa kuvaa – ikkuna muuttui vitivalkoiseksi. En voi nyt näyttää esimerkkiä kuvilla, koska kyseessä on toisen koti. Käytin valokuvaamiseen puhelinta ja kameraa, mutta latasin kaikki kuvat lightroomiin ja valotin reilusti.

Mutta maskauksella sain ikkunan taas normaaliksi. Kuvankäsittely on mielestäni hieno taito. Valokuvaus itsessään on ihanaa, mutta kaikki se työ valokuvan eteen tehdään koneella.

Valotus on vaikeaa. Koti oli melko pimeä ja minulla oli työvalo apuna. Valo taas toi hyvin vahvoja varjoja kuviin ja niitä piti säätää. Jos olisin tiennyt vuosia sitten kuinka laajaa valokuvaamisen oppi on, olisin ollut hämmentynyt.

Se on kuitenkin todella ihanaa oppia hitaasti.

Löysin puolitoista vuotta sitten otetun kuvan jota hiukan maskasin. Eli valotin vain katuvaloja, en muuta. Periaatteessa muutosta ei olisi tarvittu tehdä, mutta kokeilun vuoksi kyllä. Kuva oli kyllä käsitelty jo aiemmin, eli en lähtenyt maskaamaan raakaversiota.

Erot lamppujen sävyissä on hiuksen hienot, mutta ne muuttavat kuvaa. Kuvankäsittelyssä ja värien säädöissä hienovaraisuus on taito. Silloin kun kuvaa käsittelee niin, ettet edes tiedä käsittelystä, se on onnistunut. Joissain määrin. Ja tämä on taas yksittäinen mielipide.

Aina kun on kyse taiteesta ja näkökulmista, se on katsojan päätettävissä. Näin kuvankäsittelyn harjoittelijana, minun tehtäväksi jää päättää mitä haluan luoda ja minkälaista jälkeä haluan tehdä ja seistä sen takana.

Olen harrastanut kuvaamista aktiivisesti nyt 6 vuotta ja kuvaamiseni on hidastunut mitä pidemmälle olen mennyt. En ehkä kulje enää kamera kädessä joka päivä, vaan käyn läpi vanhoja kuviani.

Aloitin digikameralla, joka loi kuviin tunnelmaa ja siirryin järjestelmäkameraan, joka tekee kuvista teräviä. Kuvankäsittelyosio eli minä ja tietokone, se on se paikka missä tunteet heräävät eloon.

Maiju