Oodi sisäiselle lapselle

Olen aina haaveillut kaikenlaisesta oman käden jäljestä. Yritin vuosia sitten tehdä itse korvakoruja, mutta ne jotenkin meni pilalle, enkä niitä lopulta käyttänyt. Reilu vuosi sitten innostuin fimokoruista, mutta nekään ei oikein lähtenyt.

Viime syksynä tutustuin hartsiin ja siitä alkoi melkoinen rytinä. Kun yhdistin hartsin ja fimon, tuntui kuin olisin löytänyt jotain todella uutta.

Innostuminen aloittamiseen oikeastaan lähti siitä, kun eksyimme aivan vahingossa Lahden satamaan viime kesänä. Siellä oli vanhassa puurakennuksessa käsityömyyjäiset. Korvakorujen myyjiä oli valtavasti ja ostin sieltä upeat käsintehdyt korvakorut.

Käsintehdyssä on jotain syvää. Siihen taiteilija itse on ladannut omaa rakkauttaan, intohimoaan. Kun kantaa korvissaan toisen tekemää taidetta, tulee iloiseksi. Haluan päästä samaan.

Olen viime syksystä asti hakenut omaa tyyliä. En tee koskaan mitään pienesti mistä innostun vaan kyllä se aika käsistä lähtee. Ehdin tehdä pienessä ajassa noin 100 paria, kunnes tuli pidempi luova tauko.

 

 

 

 

 

Valokuva näin harrastajana ei oikein onnistunut, mutta tulevassa harjoittelen tuotekuvausta.

Tiedän, että sisäisen lapsen parantaminen tuo minut ja monet muutkin meistä lähemmäs omaa sisintä. Sisäinen lapsi on vähän niinkuin yhteydessä koko meidän olemukseen. Jos pieni minä on jäänyt vaille huomiota, siitä on monenlaisia seurauksia. Aloin siis luomaan lapsellisia ja suloisia koruja. Oodiksi sisäiselle lapselle.

Olen hidas ja vaikka teen vauhdilla valtavia määriä, en saa niitä järkevästi vietyä eteenpäin. Ajattelin kuitenkin jossain välissä alkaa ihan myymään korujani, kunhan olen ensin tehnyt itsestäni ammattimaisemman. Aina tämä kunhan olen tehnyt jotain ensin.

Tuotekuvaamista pitää harjoitella myös.

Ajattelin ottaa korutarvikkeet mukaan veneelle ja tuoda ikäänkuin merellistä vibaa koruihin. Mielestäni kaiken takana on kiva olla tarina, näiden tarina lähti siitä, että sairastuin. Vaikka sairauteni ei ole kuolemanvakava, se silti sai minut luomaan jotain, että minusta jää jälki. Jostain syystä se on minulle tärkeää, enkä tiedä miksi. Ehkä kun ympäriltäni kuolee niin paljon ihmisiä.

Nainen tarinan takana

Rakastan tarinoita, rakastan kuunnella ihmisten tarinoita, mutta sairauteni sai minut vetäytymään. Huomasin ettei voimani riitä nyt muille, kun pitää hoitaa minua. Työnnän nyt energiani luomiseen ja läheisiin.

Mietin aikanaan kirjoittamisesta mikä olisi taiteilijanimeni. Mikä nimi kirjani kannessa olisi. En lopulta saanut kirjoituksia kuin pöytälaatikkooni. Mietin koruista, olisiko se Maiju design vai mikä, mutta valokuvaan myös. On vaikeaa, kun pitäisi olla ammattimainen ja vaatimustasoni on niin korkea.

 

 

 

 

 

Ärsyttää tämä kuva, se on otettu huonossa valossa ja huonolla kameralla. Miksi sitten jaoin sen? Koska olen välillä kärsimätön. Pusken väkisin eteenpäin. Saatan päästää käsistäni epävalmiin tuotoksen. Aina kun sisäinen sensorini ottaa vallan, käyn ikäänkuin taistelua jota kukaan muu ei näe. Minulla on myös syntynyt sellainen tapa, että vasta jakaessa näen virheet. En aina, mutta usein kun olen laittanut itseni jo susille, näen missä ollaan menty metsään. Joskus korjaan. Joskus en. Mutta välillä saa ärsyttää. Aina ei tarvitse olla vimpan päälle.

Kirjoitin  @maiaholart tililleni instagramiin näin perfektionismista:

”Perfektionismi – Mä pohdin kyseistä sanaa toisinaan turhan paljon. Perfektionismi on pelkoa kauniissa asussa, se on mielen juttu. Mutta aito luovuus on vapaa kontrollista, yrittämisestä – se välittää rakkautta ja saa pysymään vapaana. Luovuus on rakkautta. 

Usein perfektionismi ja luovuus toimii yhdessä. Jos ne toimivat sulassa sovussa, voi syntyä kauneutta. Jos perfektionismi ottaa vallan – syntyy kipua. Jos luovuus ottaa vallan – syntyy vapautta ja yhteenkuuluvaisuutta. ”

Korujen teon avulla yritän vapautua perfektionismista ja itsekritiikistä. Astrologi-ystäväni taisi viitata tämän piirteeni johtuvan siitä, kun minulla on niin paljon neitsyt merkkiä tärkeissä paikoissa. Neitsyt on pilkuntarkka merkki. Oinas taas on enempi eteenpäin menevä ja varmaankin sekainen. Vaaka taas tasapainottaa kulkuani, joka tekee minusta ulkoisesti rauhallisen. Niiden välillä kun tasapainoilen, niin ehkä tästä jotain kuitenkin tulee.

Jos luet blogiani ja tiedät paikkoja joissa myydä koruja, vinkkaa minulle.

 

Kiitos kun luit

Maiju