Olen harrastanut erilaisia intuitiivisia harjoituksia jo noin 15 vuoden ajan. Ja jo ihan alussa tutustuin sanaan ego. Egosta puhutaan myös apinamielenä, sisäisenä sensorina ja mitähän niitä oli vielä. Ehkä alitajunta. Se on kuitenkin se latistava ääni meidän ajatuksissa joka estää tarttumasta toimeen, sillä se kertoo kuinka riittämättömiä olemme. Egon tehtävä on myös nostaa pintaan meidän varjoja ja sydämen tarkoitus on parantaa varjot. Tällä polulla yritän tallata edelleen työntäen egoani syrjään.

Valokuvaamisessa ego kertoo kaikkien muiden kuvaajien mielipiteitä pään sisällä. Se kertoo miksi ei ole riittävä ja joskus se blokkaa rakentavan kritiikin. Toisinaan taas voi saada erittäin julmia kommentteja omista kuvista ja se voi haavoittaa herkkää mieltä hetkeksi.. Kunnes taas nousee jaloilleen ja jatkaa. Sisäinen sensori täytyy vain ylittää. Se jatkaa kyllä latistamistaan jos sille antaa liikaa valtaa.

Meille itseoppineille näkyisi olevan yhteisiä piirteitä. Me uimme vastavirtaan. Koulutus ja tietynlaiset kuvaussäännöt sanelevat miten otetaan hyviä kuvia, mutta itseoppineena haluaa oppia omat virheensä. Kritiikki ja tai säännöt meinaa sammuttaa sen valtavan luomisen virran, sen joka ohjaa meitä sisuksissamme. Mutta vain hetkellisesti. Säännöt voivat olla liian raamikkaita, ne pitävät luovuuden laatikossa ja se voi saada tuntemaan kuin tukehtuisi. Siksi täytyykin löytää se oma suunta. Koulusta ja kritiikistä on kuitenkin hyötyä jotta voi kehittyä. Alla oleva kuva ei edusta oikeaoppisuutta, siinä ei ole kultaista leikkausta –  se on taiteellinen tuotos heijastavasta vesipisarasta, josta olin erittäin ylpeä, kun sen sain. Kuulen äänen pääni sisällä ” jos vähän siirrät kuvaa vasempaan reunaan, se on silmälle harmonisempi” .  Niinpä niin.

Usko sinuun

Juttelin ystäväni kanssa joka oli innostunut kuvaamisesta. Hän kuvaili kameraa samoin kuin itse olen kuvannut. ”Kamera saa unohtamaan ympäröivän maailman. ”

Kameran kautta maailmasta voi tehdä kauniin. Kameran kautta voi esitellä tämän harmaan pimeän maailman kauniina. Se on taiteen tehtävä. Mehän kaikki tiedämme, että maailma on julma ja kaikenlaista kurjuutta on maapallo pullollaan. Kameralla voi taltioida maailmaa ja tuoda erilaisia katsantokantoja ympäristöstä. Jättää järjen pois ja ottaa tunteet esiin. On myös toinenkin näkökulma. Kun katsoo kauniita kuvia ja antaa luvan itselleen tuntea, voi kehossa herätä erilaiset mielihyvähormoonit. Ja mitä enemmän saat mielihyvähormoneita aktivoitua, sitä parempi. Ainakin minun maailmassa.

Voi käydä myös toisinpäin. Ns. epäoikeudenmukainen kuva voi saada tuntemaan vihaa, kurjuutta, nurjuutta. Se voi ruokkia meidän angsteja. Kauniit kuvat taas pehmentää mieltä ja sydäntä.

Kuva parantaa

Valokuvaaminen on tuonut minulle voimaa kaiken pimeän keskelle. Maailmassa ja omassa maailmassani on tapahtunut ihan liikaa kaikenlaista kurjaa. Kamera on tapani tuoda maailmaan valoa. Niin omaani kuin muiden. En toki saa aina välitettyä sitä niin kuin haluaisin, mutta yritän ainakin. Kun olen kamera kädessä, minussa herää sellainen jännä tunne, mitä en osaa sanoittaa. Se on ikäänkuin kaiken sanoittamisen ulottumattomissa. Joka taas on ihan hyvä asia, sillä ego on juurikin se joka haluaa kaiken sanallistamisen ja joka haluaa ymmärtää – olikohan se vasemmalla aivopuoliskolla vai olikohan se mitään? Äh unohdin jo nämäkin, joten tässä linkki tähän.

Hauskaa kun katson liikkuvaa kuvaa, se pyörii molempiin suuntiin.

En tiedä yhtään osaanko sanallistaa mitä haluan.

Ihminen haluaa analysoida

Kävin aikanaan intuitiivisen energiahoitajan kurssin ja siellä minulle jatkuvasti hoettiin tarpeestani analysoida. Järkeni oli jatkuvasti keksimässä sanallista selitystä kaikelle. Se teki myös jollain tavalla tuntemisesta vaikeaa. Sisäinen sensori on juurikin se analysoija siellä omassa mielessä. Se toisinaan haluaisi kieltää kaiken hyvän, mutta joskus se rönsyää. Onneksi. Analysointia mielestäni tarvitaan kehittymiseen, mutta luova maailma katoaa herkästi liiasta analysoimisesta. Ihminen haluaa järkeistää monia juttuja. Luovuudessa kuitenkin jos käyttää liikaa järkeä – jää moni kokemus kokematta. Tulee rajoittuneeksi. Esimerkiksi luovuus tulee Jumaluudesta, eikä sitä voi sanallisesti ymmärtää – ego taas haluaa ymmärtää ja sanoittaa. Luen Ihmeiden oppikurssia, joka on oma pyhä kirjani ollut pari vuotta. Luen hitaasti ja pitkään.

 

Kuva voi olla merkityksellinen

Kuva voi merkitä eri ihmisille eri asioita. Taiteilijana/kuvataiteilijana on tärkeää vapauttaa itsensä prosessiin ja tehdä niin kauan kuin intoa riittää. Huom. en ole ammatillisesti kumpaakaan. Moni voi ajatella intohimosta egollaan ”Eihän tuossa ole mitään järkeä” – sydän kuitenkin voi olla eri mieltä. Se huutaa hiljaa, vaimealla äänellä ”Jatka, jatka, niin vien sinua seikkailuihin joita et ole ennen kokenut”.

Otan nyt itselleni tavoitteeksi purkaa omia rajoittuneisuuksiani ja tarttua hetkiin joissa voi heittäytyä. Mitä enemmän heittäydyn, sitä parempia ja luovempia kuvia tulee. Tai näin haluan uskoa. Mielipiteitä kuitenkin on monia.

 

Maiju